​Kansanomaiset paritanssit: Tyyskäten - syvälle sottiisiin
Kouluttaja ​Riina Hosio

​​​​Sottiisin eri tyylien ja variaatioitten ilottelua syvennetyllä otteella. Työpajassa syvennytään sottiisiin ja tyypillisen sottiisiikaavan varioimiseen. Työpajassa keskitytään viennin ja seuraamisen eri osa-alueiden lisäksi erilaisten sottiisityylien hyödyntämiseen niin vapaassa paritanssissa kuin erilaissa variaatioissa.
Sottiisi on yksi pidetyimmistä kansanomaisista paritansseista​, sillä sen perusteet on helppo oppia, ja silti se venyy melkoiseen variointiin. Tanssitaitona osallistujalta toivotaan, että hän tietää, mitä sottiisi on ja on tanssinut sitä jonnin verran.

​Riina Hosio on tanssija ja tanssinopettaja (AMK). Hän toimii freelancer-pohjaisesti opettaen, esiintyen ja koreografioiden sekä ideoiden etupäässä kansantanssin parissa Helsingissä ja Hollolassa. Riina on yksi Tanssiteatteri Hämyn taiteilijoista, lisäksi syksyllä 2018 hän aloitti yhdessä Leija lautamajan ja Saana Kujalan kanssa sosiaalisen tanssin Nordic Dance -toiminnan Helsingissä. ​Riina on yksi ​Pispalan Sottiisin Paritanssilähettilästä.

​Pajan sijainti: ​Ilmoitetaan myöhemmin.​​​

​Kuva: Paula Partanen

​Ilmoittautumisohjeet
Maniapajoja järjestetään osallistujamäärästä riippuen yhdestä kolmeen kertaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Oheisesta taulukosta näet aikataulut tarkemmin.

Kurssipaikat varmistuvat syyskuun puoleen väliin mennessä ja ne ilmoitetaan sähköpostitse.
Huom. Toteutuakseen paja tarvitsee 10 osallistujaa.Mikäli kurssi peruuntuu ja jos korvaavaa kurssia ei löydy, rahat palautetaan asiakkaalle. Otamme ​tällöin asiakkaaseen henkilökohtaisesti yhteyttä.

Maniapajat 30 euroa/ paja, Maniapassilla 15 euroa. Ilmoittaudu pajaan ja osta Maniapassi Puodista.

Maniapajat toteutetaan yhteistyössä Opintokeskus Kansalaisfoorumin kanssa