Tanssijan kehonhuolto
Kouluttaja Béla Gazdag jr.

Liikkuvuutta ja kehonhuoltoa tanssijalle. Työpaja on tarkoitettu niille ihmisille, jotka kokevat kaipaavansa jotain lisää tanssiharrastukseensa, on se sitten liikkuvuuden kehittäminen, huolellinen lihashuolto, harjoittelun rytmittäminen tai jokin muu ryhmässä esiin nouseva asia. Työpajassa perehdytään erilaisiin kehonhuollollisiin menetelmiin. Pureudutaan hieman liikkuvuden, venyvyyden, kestävyyden ja voiman käsitteisiin, sekä tarkastellaan tanssin mahdollisuuksia kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistäjänä. Keskitytään myös kansantanssin lajinomaisiin piirteisiin ja niihin asioihin, jotka kannattaa ottaa huomioon, varsinkin jos harjoitusmäärät ovat suuret.

Béla on 27-vuotias, vuoden päästä valmistuva tanssinopettajaopiskelija. Päälajina on kansantanssi. Béla on jo ennen opintoja sekä opintojen aikana työskennellyt useiden eri ikäisten ryhmien kanssa. Aikaisemmin hän on valmistunut fysioterapeutiksi (vuonna 2016).

​Pajan sijainti: ​Ilmoitetaan myöhemmin.​​​

​Kuva: Saara Savusalo

​Ilmoittautumisohjeet
Maniapajoja järjestetään osallistujamäärästä riippuen yhdestä kolmeen kertaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Oheisesta taulukosta näet aikataulut tarkemmin.

Kurssipaikat varmistuvat syyskuun puoleen väliin mennessä ja ne ilmoitetaan sähköpostitse.
Huom. Toteutuakseen paja tarvitsee 10 osallistujaa.Mikäli kurssi peruuntuu ja jos korvaavaa kurssia ei löydy, rahat palautetaan asiakkaalle. Otamme ​tällöin asiakkaaseen henkilökohtaisesti yhteyttä.

Maniapajat 30 euroa/ paja, Maniapassilla 15 euroa. Ilmoittaudu pajaan ja osta Maniapassi Puodista.

Maniapajat toteutetaan yhteistyössä Opintokeskus Kansalaisfoorumin kanssa