BODY PERCUSSIONIN ALKEET
Kouluttaja Elisa Seppänen

Pajan sijainti:
Johanneksen koulutalo, Postikatu 2, karttalinkki.

Rytmikasvua kaiken ikää! Musiikkiliikunnan vapauttava ja inspiroiva työpaja, jossa tutustutaan rytmikasvun portaisiin ja kehorytmiikkaan aktiivisen musiikinkuuntelun sekä harjoitteiden kautta.

Elisa Seppänen, musiikkikasvattaja.Elisa toimii free lancer -musiikkikasvattajana ja kouluttajana, sekä suomessa että ulkomailla.Hän on erikoistunut musiikkia ja liikettä luovasti yhdistävään Orff- pedagogiaan.Elisalla on vahvasti juuret kansantanssin ja musiikin parissa!​

Ilmoittautumisohjeet
Maniapassilla pääsee kolmeen Maniapajaan, jotka järjestetään sessioina:
SESSIO 1: la 30.9. klo 9–11.30
SESSIO 2: la 30.9. klo 13–15.30
SESSIO 3: su 1.10. klo 9–11.30

Ilmoittautumisen yhteydessä valitaan kolme suosikkipajaa ja yksi varapaja. Kaikkia pajoja järjestetään osallistujamäärästä riippuen yhdestä kolmeen kertaan. Jos useampi ryhmästä ilmoittautuu samaan Maniapajaan, huomioittehan, että ryhmää voidaan jakaa eri ajankohdille. Jos pajoihin ilmoittautuu vähemmän kuin kahdeksan osallistujaa, pajaa ei valitettavasti voida järjestää. Maniapajojen ajankohdat varmistuvat, kun kaikki ilmoittautumiset ovat tulleet. Aikataulut ilmoitetaan osallistujille syyskuun puoleen väliin mennessä. Maniapajoihin on Maniapassilla vapaa pääsy ja ilmoittautuminen alkaa 7.8.2017.

Maniapajat toteutetaan yhteistyössä Opintokeskus Kansalaisfoorumin kanssa