IHMISEN IKÄVÄ - ENSI-ILTA

Perjantai 27.9.2019 klo 18.00–19.00
Tanssiteatteri Kamala
Hällä-näyttämö

Hämeenkatu 25, Tampere


Ihmisen Ikävä on Anja Rastaan (1915-1983) jatkosodan jälkeen kokoaman runovihkosen ”Ihmisen Ikävä” pohjalta luotu kokoillan tanssiteatteriteos, joka kertoo luovutetulla alueella eletystä lapsuudesta ja nuoruudesta, mutta myös lähdöstä ja kotikontujen menettämisestä. Rastaasta sanotaan, että hän oli Ilomantsin luovutetulla alueella syntynyt viimeinen runonlaulujen ja itkuvirsien taitaja.

Teoksessa astellaan muistojen läpi karjalaisella mentaliteetillä hyppien tunteiden ääripäitä edestakaisin. Todellisuutta on vaikea käsittää, kun takaumat menneestä elävät edelleen vahvoina unimaailmoissa ja tuntuvat realistisemmilta kuin uusi arki. Muistot ”rakkaasta rajakylästä” elävät sisällämme ikuisesti. 

Teoksen on käsikirjoittanut ja ohjannut Samu Kotilainen, koreografia on työryhmän. Kamala koostuu kahdeksasta nuoresta taiteilijasta, joista kaikki ovat valmistuneet tai pian valmistumassa Oulun ammattikorkeakoulusta tanssinopettajiksi. 

Liput: 15 € / 10 € Maniapassilla

Tanssiteatteri Kamala, kuva: Harri Säynevirta