Uuden kansantanssin ja kansanmusiikin tapahtuma Tanssimania järjestetään Tampereella syyskuussa 15. kerran. Tänä vuonna tapahtumassa pohditaan muun muassa tanssimisen vaarallisuutta ja sitä, miksi Suomessa on ollut tanssikieltoja, ja on edelleen?
Tanssimanian Tanhujalostamo -seminaarissa pe 24.9. FT Marko Tikka kertoo tanssikieltojen syistä ja seurauksista, FT Petri Hoppu puolestaan pureutuu kansantanssin sukupuoliajattelun ja taustaan ja nykyajan muutoksiin.
Kirsikkana kakun päällä Tanssimanian perjantain on Tanssiteatteri Tsuumin, Tanssiteatteri Minimin ja Kuopion kaupunginteatterin yhteinen uusi produktio Tanssikielto.
“Kun törmäsin ensimmäistä kertaa Tanssikieltoon, se tuntui täysin absurdilta? Miten tanssimisen valvomiseen on voitu tuhlata niin paljon virkavallan resursseja. Kokoontumiskieltoa ei ollut, teatterit ja elokuvat saivat pyöriä, alkoholia sai nauttia. Ainut fyysisen kontaktin muoto, joka kiellettiin oli tanssiminen. Toisaalta aiheessa viehätti ajatus salaa tanssimisesta ja laajamittainen kansalaistottelemattomuus.”, kertoo Tanssikielto -teoksen ohjaaja Antti Lahti.
Viime syksynä ensi-iltansa saanut Tanssikielto on esitys kieltämisen kulttuurista ja manifesti kansalaisten oikeudesta tanssia vapaasti missä, milloin ja miten haluavat. Sisäasiainministeriön päätöksellä Suomessa kiellettiin tanssiminen julkisissa tilaisuuksissa joulukuussa 1939. Sen pelättiin rappeuttavan moraalia, laskevan taistelutahtoa ja lisäävän päihteiden käyttöä. Tanssimista ei kuitenkaan voitu estää ja parhaat juhlat painuivat maan alle, pois virkavallan silmistä. Poliisilla oli tarvittaessa lupa turvautua jopa voimakeinoihin. Historiasta tunnetaan kaksi tapausta, joissa luoti osui kuolettavasti pakenevaan tanssijaan.
Tanssikielto esityksen kohdalla uskomaton sattuma oli, että teoksen alkuperäinen ensi-ilta peruttiin hallituksen määräämien rajoitustoimien takia huhtikuussa 2020.
Tanssimanian osanottajille ja yleisölle tarjotaan edellä kerrotun lisäksi lukuisia erilaisia tanssityöpajoja, konsertteja, iltatansseja. Koronatilanteesta riippuen osa konserteista striimataan tai järjestetään hybridi-tapahtumana.
Jos tanssiminen on rikos, meidät saa pidättää.
Nämä ovat vuosisadan parhaat juhlat, joihin kaikki ovat tervetulleita!
Tapahtuman järjestävät Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa.
Tanssimanian ohjelma kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta: www.tanssimania.fi
Kuva: Petra Tiihonen, Tanssiteatteri Tsuumi
Lisätietoja:
Jaana Kari, tuottaja, Suomen Nuorisoseurat
p. +358 50 4098 332
jaana.kari@nuorisoseurat.fi
Jukka Heinämäki, toimialajohtaja, Suomen Nuorisoseurat
Tel. +358 50 526 8957
jukka.heinamaki@nuorisoseurat.fi