Category Archives for "Tapahtumat"

Tintura ja Tamm Virosta Folklandialle

Ensi talven Folklandia-risteilylle saamme Virosta vieraaksi Tintura-yhtyeen. Vuonna 2016 perustettu Tintura hyödyntää taidokkaasti virolaista kansanperinnettä ja arkistokätköjen levyaarteita. Tintura ja Paabel-yhtyeen solisti Arno Tamm ovat yhdistäneet nyt luovat voimansa ja tuovat ensi vuoden Folklandialle folktroniikasta, triphopista ja maailmanmusiikista yhteen nivotun erikoisohjelmiston. Kokonaisuus on omistettu kaikille niille virolaisille, jotka aikojen saatossa ja pakottamina ovat joutuneet jättämään kotinsa. Kotimaasta mukaan lähteneet tarinat ja laulut ovat pitäneet kodin mielessä vieraalla maalla. Yhtä sitkeinä kuin ihmiset itsekin ne ovat kuitenkin kestäneet aikaa ja olosuhteita päätyen takaisin kotimaahan. Siperian virolaisten musiikkiin perustuva ohjelmistokokonaisuus on ensimmäinen laatuaan.
Tinturan jäsenet Karoliina Kreintaal tunnetaan mm. Knihv– ja Torupilli Jussi Trio -yhtyeen riveistä ja Lauri Täht on niittänyt mainetta virolaisen hiphop-kulttuurin huippunimenä. Taavet Niller taas on nähty Suomessa useita kertoja Curly Strings -yhtyeen bassossa.

Tintura ft. Arno Tamm: Siperianvirolaisten lauluja
Karoliina Kreintaal – laulu, viulu, alttoviulu, kantele, jouhikko, loopperi
Lauri Täht – sämplet, biitit, luupit, rytmisoittimet
Taavet Niller – kontrabasso, laulu
Arno Tamm – laulu, akustinen kitara ja syntetisaattori
https://www.facebook.com/TinturaBand/
Yhteistyössä: Viro-instituutti

Tanssimania koukutti kävijänsä!

Kuva by Johanna Hoppu

Joka toinen vuosi järjestettävä uuden kansantanssin ja kansanmusiikin Tanssimania valloitti Tampereen jo 13. kerran. Tapahtuma tarjosi kovaa koulutusta, komeita konsertteja ja Maniatansseja huippubändien kera.

Tapahtuma päättyi ”Ajassa on Maniaa”-konserttiin, jossa lavalle pelmahtavat Polokkarit ”Tanhuan kanssasi” teoksella, Kimurantti ”Lauritsala” esityksellään ja ruotsalainen tanssija Magnus Samuelsson sooloteoksellaan. Puoliajan jälkeen estradille nousi kansantanssiryhmä Kirjavien karaokebaariin sijoittuva tanssiteatteriteos ”Karelian Rhapsody”. Matti Paloniemen koreografioimassa teoksessa soi melankolisesta riehakkaaseen vaihtuva suomalainen iskelmä. Teoksen musiikista vastasi Jarno Tastula ja ohjauksesta Merja Skyttä.

Konsertin yhteydessä jaettiin myös Suomen Nuorisoseurojen ensimmäistä kertaa myöntämä kulttuurisen nuorisotyön tunnustus, 2000 euroa, jyväskyläläiselle Kulissi-teatteriryhmälle. Kaiken kaikkiaan viikonlopun aikana Tanssimaniassa tarjottiin yli tuhat minuuttia ohjelmaa ja 160 tuntia koulutusta erilaisissa työpajoissa. Festivaali pääsi 3000 katsojan yleisötavoitteeseensa .

Konsertti sananvapaudelle

Sunnuntaina 1.10. Tampere-talon kanssa yhdessä tuotettiin myös  ”Meidän ääni” -konsertti, joka oli osa Tampereen 238. vuosipäivän viettoa ja Pirkanmaan festivaalien Sananvapaus hanketta. Konsertin esiintyjinä olivat DÄÄNS-kansantanssileirin ja  Näppäri-kansanmusiikkikurssin 230 lasta ja nuorta, ja sitä isännöi trio Orffit, joiden musiikissa soi lasten ja nuorten sananvapaus. Tanssimanian vastaava järjestäjä on Suomen Nuorisoseurat yhdessä Tampereen kaupungin kanssa. Käytännön järjestelyistä vastasi Nuorisoseurojen tapahtumatoimisto Pispalan Sottiisi.

TANSSIMANIA PÄHKINÄNKUORESSA

  • Järjestettiin nyt 13. kerran(ensimmäisen kerran vuonna 1993)
  • 17 tuntia ohjelmaa (1000 minuuttia)
  • 5 esiintymispaikkaa
  • 20 esiintyjäryhmää.
  • 450 esiintyjää
  • 20 kouluttajaa Maniatyöpajoissa
  • 32 koulutusryhmää Maniatyöpajoissa
  • 160 tuntia koulutusta Maniatyöpajoissa (9600 minuuttia)
  • 350 osallistujaa Maniantyöpajoissa
  • 75 osallistujaa Tanhujalostamo -seminaarissa
  • 160 osallistujaa (12-17 v.) DÄÄNS-kansantanssileirillä
  • 70 osallistujaa (9-11v.) Näppärit-kansanmusiikkileirillä
  • 100 työntekijää ja talkoolaista
  • 3 000 kävijää, kävijämääräennuste
  • Vastaava järjestäjä Suomen Nuorisoseurat / Pispalan Sottiisi
  • Yhteistyökumppaneina Tampereen kaupunki ja Tampere-talo

Kuva Johanna Hoppu, ”Miesten vuoro”

Tanssimania saa sykkeen nousemaan!

Tanssimania pärähtää käyntiin TÄNÄÄN! Älä jää seinäruusuksi, tule Tampereelle!
13. Tanssimania valloittaa viikonloppuna Tampereen! Maniasta löytyy svengiä ja klangia. Uuden kansantanssin ja kansanmusiikin tapahtuma tarjoaa kovaa koulutusta, komeita konsertteja, Tanhujalostamo-seminaarin ja mainiot Mania-tanssit huippubändien kera.  Tanssimanian konserttipaikkana on Tampere-talo. Ohjelmaa löytyy kaikenikäisille: Ma´ilmanlopun maanitus, Suistamon Sähkö, Suomi Hall of Fame, Karelian Rhapsody, ruotsalainen tanssivirtuoosi Magnus Samuelsson sekä suuri joukko kotimaisen kansantanssin huippuesiintyjiä.
Tanssimania 29.9.-1.10.2017

Ma´ilmanlopun maanitus kaataa kansan ketoon

Anne-Mari Kivimäen ”Ma´ilmanlopun maanitus” kaataa ketoon, sillä siinä soi suistamolainen rumpsutus, hypnoottinen elektrojouhikko ja petroskoilainen nykyrock. Mukana: Tanssiteatteri Minimi, Tanssiteatteri Tsuumi, Suistamon Sähkö, Pekko Käppi, Ville Rauhala, Eero Grundström, Risto Ylihärsilä, Timo Saari, Reetta-Kaisa Iles. Ohjaus Marjo Kuusela. Pääkonsertti la 30.9. klo 19.30, Tampere-talo, Pieni Sali. Yhteistyössä Tampere-talon kanssa. Samalla lipulla myös Maniatansseihin! NYT vielä on lippuja jäljellä!
tanssimania.fi/liput/konserttiliput/

Konsertteja koko perheelle

Meillä kävi Duuri, sillä Tanssimanian ”Meidän ääni” konserttia isännöi riemukas trio Orffit, joiden musiikissa soi lasten ja nuorten sananvapaus. Konsertissa nähdään ja kuullaan pari sataa nuorta soittajaa ja tanssijaa, jotka koostuvat nuorten tanssileiri DÄÄNSin osallistujista ja Näppäri-kurssin Pirkanmaan Musiikkiopiston opiskelijoista.
Tampere-talon kanssa yhdessä tuotettu konsertti on osa Tampereen 238. vuosipäivän viettoa. Meidän ääni, su 1.10. klo 13.00, Tampere-talo, Sorsapuistosali. Vapaa pääsy. Yhteistyössä Tampere-talon ja Tampereen kaupungin kanssa. Katso koko Tanssimanian ohjelma:tanssimania.nuorisoseurat.fi/ohjelma/

Moniäänisyys ja sananvapaus tanssissa?

Tanssimanian Tanhujalostamo seminaarissa keskustellaan sananvapaudesta, tanssin moniäänisyydestä ja muodon etsimisestä. Seminaarin moderaattorina on Tanssintutkimuksen dosentti Petri Hoppu. Tanhujalostamo pe 29.9. klo 15.00 Monitoimitalo 13. Vapaa pääsy. tanssimania.nuorisoseurat.fi/koulutukset/tanhujalostamo/

Katso koko ohjelma:  tanssimania.fi/ohjelma/

Liput: tanssimania.fi/liput/konserttiliput/

Tanssijaksi videolle 8.10.2017 ?

Tulisitko mukaan tanssimaan vuosiohjelmia 2018 videolle?

Suomen Nuorisoseurat tuottavat joka vuosi kansantanssin harrastajille tanssimateriaalia ryhmien käyttöön. Tulevaa kesänä tanssitaan Pispalan Sottiisia, jonka tansseja olisimme nyt purkittamassa ryhmille.

Kaipaamme innokkaita tanssijoita joilla on kansantanssin perusteet hallussa. Tarkoituksena on kuvata lasten leikkiohjelmaa, lasten ja kouluikäisten ohjelmaa, eli pieni leikkimielisyys on plussaa.

Kuvauspäivä on sunnuntai 8.10. klo 10.00-16.00, Monitoimitalo 13 Wivi Lönn –salissa. Opettajina toimivat itse koreografit eli Petri Hoppu ja Jutta Wrangén. Päivä aloitetaan helpoimmasta jatkuen vaativimpiin. Kurssi on maksuton, ja kahvitarjoilua taukojen lomassa.
Tarvitsemme kuvauksiin yhteensä 12 tanssijaa. Vaatetuksena olisi musta ja valkoinen yläosa. Varautuen mieluiten molempiin tanssillisiin rooleihin.

Videot tullaan julkaisemaan pian kuvausten jälkeen osoitteessa: www.tanssinriemu.fi
Ilmoittaudu mukaan osoitteeseen: jussi.kaijankangas@nuorisoseurat.fi

Tanssivitamiinit talteen Tampereelta!

Aamukammassa on enää 15 piikkiä!
Uuden kansantanssin ja kansanmusiikin festivaalin 13. syyskattauksessa on svengiä ja klangia kaikille tanssinnälkäisille nähdä, tehdä ja kokea. Tanssimania tarjoaa kuusi konserttia, 11 Maniapajaa, Tanhujalostamo-seminaarin ja kahdet Mania-tanssit huippubändien kera. tanssimania.fi/liput/konserttiliput/

Tanssimanian erilaisista konserttikokonaisuuksista löytyy loimuavaa samettia, ripaus ruusukultaa ja purkillinen tanssivitamiineja syksyn sateisiin. Tampere-talossa järjestettävistä konserttien esiintyjistä löytyy muun muassa: Suistamon Sähkö, Suomi Hall of Fame, Karelian Rhapsody, Sorokoskan Väki-teos, ja suuri joukko muita kotimaisen kansantanssin huippuesiintyjiä.

tanssimania.fi/ohjelma/

Pääkonsertissa rumpsutusta ja rokkia
Mitä on suistamolainen rumpsutus tai pertroskoilainen nykyrock? Se selviää lauantaina 30.9. Tanssimanian pääkonsertissa Tampere-talon pienessä salissa.  Luvassa on koreografi Marjo Kuuselan lietsoma Anne-Mari Kivimäen Suistamo – Perinnelaboratorion ”Ma´ilmanlopun maanitus”. Villillä matkalla mukana ovat Kivimäen Notka-haitarin lisäksi Tanssiteatteri Minimi, Tanssiteatteri Tsuumi, Suistamon Sähkö, Pekko Käppi, Ville Rauhala, Eero Grundström, Risto Ylihärsilä, Timo Saari ja Reetta-Kaisa Iles. Konsertti on yhteistuotanto Tampere-talon kanssa.

tanssimania.fi/ohjelma/lauantai/mailmanlopun-maanitus/

Meidän ääni – Sananvapauden puolesta
Meillä kävi Duuri, sillä Tanssimanian koko perheen ”Meidän ääni” konserttia isännöi riemukas trio Orffit, joiden lauluissa soi lasten ja nuorten sananvapaus. Sorsapuistosalissa esiintyy pari sataa nuorta tanssileiri DÄÄNSistä ja Näppäri-kurssin Pirkanmaan Musiikkiopiston opiskelijat.
Su 1.10. klo 13.00, Tampere-talo, Sorsapuistosali. Konsertti on osa Tampereen 238. vuosipäivän viettoa. Yhteistyössä Tampere-talon ja Tampereen kaupungin kanssa. Vapaa pääsy. tanssimania.fi/ohjelma/sunnuntai/meidan-aani/

Ravistavaa ja koukuttavaa Tanssimaniaa Tampereella 28.9.–1.10.2017

Tee syksyn paras päätös ja tule lataamaan akkuja 13. Tanssimaniaan. Uuden kansantanssin ja kansanmusiikin festivaali tarjoaa tuhdin paketin kovaa koulutusta, komeita konsertteja ja tuoreita tanssiteoksia.

Tanssimania marssittaa Tampere-taloon mm.: Anne-Mari Kivimäen Suistamo-Perinnelaboratorion Ma’ilmanlopun maanituksen, Suistamon Sähkön, Tanssiteatteri Hämyn Suomi Hall of Famen, Karelian Rhapsodyn, ruotsalaisen tanssivirtuoosin Magnus Samuelssonin sekä lukuisan joukon kotimaisen kansantanssin huippuesiintyjiä.  Mukana maniamenossa ovat: Pelmakat, Lapin Urheiluopisto, Miesten vuoro, Matit ja Maijat, Sorokoska, Rikurilla, Kärri, Öhkä, Orffit, Dääns & Näppärit, Polokkarit, Kimurantti ja Kirjavat. Konserttien päätapahtumapaikkana on Tampere-talo.

Koulutus koukuttaa!
Maniapajoissa ja Dääns & Näppärit -leirillä uudistetaan tanssia, musiikkia ja kansanperinnettä.
Valittavana on 11 erilaista Maniapajaa Ukulelen soitosta Body Percussioniin ja Kehollisesta ilmaisusta Vapaaseen paritanssiin.
Maniapassien (70 €) lunastus 8.9.2017 mennessä.
Ruokailut ja majoitukset on varattava jo 25.8. mennessä.

tanssimania.nuorisoseurat.fi/liput-2/maniapassi/

TANSSIMANIAN OHJELMA (Muutokset mahdollisia)

PERJANTAI 29.9.
15.00–17.15 TANHUJALOSTAMO, Wivi Lönn -sali, Monitoimitalo 13
19.00–20.30 MANIAN PYÖRTEISSÄ, Maestro, Tampere-talo,
21.00–21.45 SUOMI HALL OF FAME, Maestro, Tampere-talo
22.30–24.00 MANIATANSSIT Á LA NOPE, Maestro, Tampere-talo

LAUANTAI 30.9.
09.00–11.30 ja 13.00–15.30 MANIAPAJAT
18.00–19.15 TANSSIN HEHKU, Maestro, Tampere-talo,
19.30–21.30 MA´ILMANLOPUN MAANITUS, Pieni-sali, Tampere-talo.
Yhteistuotanto Tampere-talon kanssa.
22.00–24.00 MANIATANSSIT Á LA SUISTAMON SÄHKÖ, Maestro, Tampere-talo

SUNNUNTAI 1.10.
09.00–11.30 MANIAPAJAT
13.00–13.45 MEIDÄN ÄÄNI, Sorsapuistosali, Tampere-talo
14.00–16.00 AJASSA ON MANIAA, Pieni sali, Tampere-talo

SUOMI HALL OF FAME

Tanssimania festivaali tarjoaa 29.9.–1.10. yhden viikonlopun aikana huikeita konsertteja, koulutusta ja tanssia eri muodoissaan. Perjantai-illan konsertissa säväyttää Tanssiteatteri Hämy Petri Kauppisen käsikirjoittamalla ja ohjaamalla ”Suomi Hall of Fame” -teoksella.

Oululainen Hämy jatkaa tyylilleen uskollisena kansanperinteen ennakkoluulotonta sisäänajoa ajan ilmiöihin ja tutkii sankaruuden olemusta. ”Suomi Hall of Fame” on mytologinen keitos, jossa Kalevalan muinaisten sankarien rippeet sekoittuvat nykypäivän tähtitehtailun uunituoreisiin tapauksiin. Tämä tanssin ja musiikin energiapatukka sopii hyvin myös nuorille.

Musiikki on Marja-Liisa Aron, Erja Mesimäen ja Tapio Miettisen käsialaa. Teoksessa esiintyvät Elssa Antikainen, Riina Hosio, Jyrki Kontkanen, Mitja Pilke, Hanna Poikela.

”Suomi Hall of Fame” on saanut ensi-iltansa JoJo – Oulun Tanssin Keskuksessa 10.11.2016.
Teoksen valmistumista ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskuksen tanssitaiteen toimikunta, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta.
Perjantai 29.9.2017, klo 21.00–21.45, ”Suomi Hall of Fame”, Maestro, Tampere-talo

http://tanssimania.nuorisoseurat.fi/ohjelma/perjantai/tanssiteatteri-hamy/

Kuva Jussi Liikala.

Karaokebaarissa soi suomalainen iskelmä

Tanssimanian päätöskonsertissa nähdään Nuorisoseura Rajan Nuorten kansantanssiryhmä Kirjavien ”Karelian Rhapsody”. Uusi tanssiteatteriteos sijoittuu karaokebaariin, jossa soi suomalainen iskelmä ja tunnelma vaihtelee riehakkaasta melankoliseen.  Keväällä 2017 kantaesityksensä saaneen teoksen koreografia on Matti Paloniemen, ohjaus Merja Skytän ja musiikki Jarno Tastulan.

Mukana konsertissa nähdään myös lappeenrantalaiselta Kimurantilta Timo Saaren koreografia ”Lauritsala” ja oululaisen kansantanssiryhmä Polokkareiden lavatanssin pyörteistä fiftarimeininkiä.
Päätöskonsertti ”Ajassa on Maniaa”, su 1.10. klo 14.00 Tampere-talo, Pieni Sali.
Konsertti toteutetaan yhteistyössä Tampere-talon kanssa.

http://tanssimania.nuorisoseurat.fi/ohjelma/sunnuntai/

Tuhannen taalan paikka vaikuttaa Tanssimanian sisältöön!

Tanssimania on uuden kansantanssin tapahtuma, joka kerää yhteen alan tämän hetken mielenkiintoisimmat ja mieleenpainuvimmat ilmiöt. Nyt haemme uusia ideoita ja uusia virtauksia tulevaan tapahtumaamme. Ehdota rohkeasti omia visioitasi!

Vaikuta Tanssimanian koulutussisältöön!

Mikä kurssi ehdottomasti Tanssimaniaan?
Millaista koulutusta kaipaat?
Mikä olisi unelmakurssisi?
Kenet haluaisit kouluttajaksi?
Kenet ryhmäsi haluaisi sparraajaksi?
Tanssia, musiikkia, laulua?
Ideoi ja kerro! Laita viestiä tapahtumasihteeri Päivi Hopulle (paivi.hoppu@nuorisoseurat.fi).

Esiintymään Tanssimaniaan!

Tapahtuma pohjautuu pitkälti suomalaiseen kansantanssiin, musiikkiin ja perinteeseen sekä näistä ammenettuihin teoksiin. Myöskään rajoja rikkovat ja folkin lähettyviltä tulevat teokset ovat tapahtumaa kinnostavia esityksiä.

Onko sinulla Tanssimaniaan soveltuva teos, jonka haluaisit saada mukaan tapahtumaan. Ota rohkeasti yhteyttä kulttuurituottaja Jussi Kaijankankaaseen jussi.kaijankangas@nuorisoseurat.fi

Voit laittaa ehdotukseen mukaan:

  • musiikki- tai videonäyte
  • esiintymisen ehdot
  • muut mahdolliset toiveet​

Folklandian esiintyjäilmoittautuminen on alkanut

Folklandia 12.-13.1.2018

Esiintyjäilmoittautuminen tulevalle risteilylle on nyt avautunut. Voit ilmoittaa itsesi tai ryhmäsi esiintymään Folklandialle. Kaikille elokuun loppuun mennessä ja hyttipaikan Ikaalisten Matkatoimistosta varanneille voidaan taata esiintymisaikaa laivalta.

FOLKLANDIA 2017 Kahden kerroksen katrilli

Täytä siis alla oleva esiintyjäilmoittautumislomake ja varmista keikka vuoden 2018 alun kiihkeimpään kansanmusiikki- ja tanssitapahtumaan.

Esiintyjäilmoittautuminen auki 15.1.-31.8.2017


Lähetä myös tarjouksesi!

Mikäli olette kiinnostuneet esiintymisestä, mutta teillä ei ole hyttivarausta. Voitte ilmoittaa kiinnostuksenne esiintymisestä osoitteeseen info@sottiisi.net tai p. 050 3434 688

Muista liittää ehdotukseesi:
* Linkki musiikkinäytteeseen/videonäytteeseen
* Esiintymisen ehdot
* Muut mahdolliset lisätoiveet

Emme vastaa kaikkiin viesteihin henkilökohtaisesti. Kaikki tarjokkaat käydään kuitenkin läpi, ja olemme yhteydessä heihin josta olemme kiinnostuneita.