Tag Archives for " kansanmusiikki "

Tanssimania tanssii, soi ja tunnelmoi!

Kuva Jukka Heinämäki

Tanssimania valloittaa 14. kerran Tampereen yli 500 tanssijan ja soittajan voimin. Viikonlopun aikana voi nauttia upeista esityksistä, kouluttautua tanssin ja musiikin eri osa-alueilla sekä tanssia kansanomaisia paritansseja iltaklubeilla.  

Poiminnat Tanssimaniassa nähtävistä tanssiteoksista:
Tanssimaniassa nähdään neljän tanssiteoksen läpi riipaisevia kohtaloita ja nostatetaan esiin monia tunteita: rakkautta, toivoa, iloa, odotusta, ikävää, menetyksiä, unta ja multavärssyjä.

PERJANTAI 27.9.
”Ihmisen ikävä”, ENSI-ILTA klo 18-19
Hällä-näyttämö, Hämeenkatu 25

Runonlaulaja Anja Rastaan jatkosodan jälkeen kokoaman, samannimisen runovihkosen pohjalta luotu kokoillan tanssiteatteriteos kertoo luovutetulla alueella eletystä lapsuudesta ja nuoruudesta. Kaipuu ei koskaan katoa ja muistot elävät meissä ikuisesti. Käsikirjoitus ja ohjaus Samu Kotilainen, koreografia Samu Kotilainen ja työryhmä, tanssijat Tuomas Alamikkelä, Emma Kantelinen, Eetu Laitinen, Eveliina Pilke, Mitja Pilke, Lotta Terävä, Tomi Törönen, Saija Varila, sävellys Erika Hammarberg, Saija Hostikka, Essi Hirvonen, Tiia Karttunen, Risto Luukkonen, Niko Pentikäinen ja Mitja Pilke.
Liput 15 euroa / 10 euroa Maniapassilla
Nuorisoseurojen lippukauppa Puoti

”Valvojaiset”, ENSI-ILTA klo 22-24
YO-teatteri, Itsenäisyydenkatu 12
Kansantanssi- ja musiikkiryhmä Sorokoska tuo tapahtumaan uuden teoksensa.
Tervetuloa juhliin, jossa olemme sinut oman kuolevaisuutemme kanssa. Näissä valvojaisissa juhlimme elämää ja odotamme yhdessä ihastellen tulevaa, joka joskus menneeksi muuttuu. Valvojaiset on kevyen immersiivinen teos vakavasta aiheesta. Kun virret on veisattu ja ryypit otettu, jatketaan iltaa DJ Lukkarin laittaessa multavärssyä soimaan. Ohjaus Reetta-Kaisa Iles, koreografia Timo Saari, musiikki Silja Palomäki.
Liput 10 euroa tai Maniapassi. Nuorisoseurojen lippukauppa Puoti

LAUANTAI 28.9.
”Sun rakkautes tähden”, klo 17-18
Hällä-näyttämö, Hämeenkatu 25
Tanssillisessa teatteriteoksessa Maijan ja Arvin sotavuosien kirjeet heräävät eloon. Pohjoispohjalainen sielunmaisema avautuvat aikalaisten äänellä. Kohtaamiset ovat harvassa ja jatkuva odottaminen polttelee toisiaan kohti pyrkiviä ihmisiä. Tanssiva ensemble ja sielukas musiikki piirtävät Maijan ja Arvin ympärille ajankuvan vuosilta 1943-1945. Dramatisointi Anna Myllylä, koreografia Hanna Poikela, ohjaus Anna Myllylä, Mika Kiviniemi, Hanna Poikela, sävellys ja sovitus Erja Mesimäki ja Olli Seikkula.
Liput 15 euroa / 10 euroa Maniapassilla. Nuorisoseurojen lippukauppa Puoti

”Rauha – lottatytön tarina palavasta maasta”, klo 19-21 
Rauhaa ja raitoja -konsertti, Pakkahuone, Tullikamarin aukio 2
Tositapahtumiin perustuvassa tanssiteoksessa "Rauha - lottatytön tarina palavasta maasta", kansantanssi ja elävä musiikki kuljettavat katsojen keskelle Lapin sodan riipaisevia kohtaloita. Koreografia ja ohjaus Siina Ounaslehto, sävellys, sovitus, sanoitus Mikko Ylönen ja käsikirjoittaja Essi Pulju.
Liput Rauhaa ja raitoja -konserttiin 18 euroa tai Maniapassi. Lippu.fi ja Tiketti

#tanssimania2019 #kansantanssi #kansanmusiikki #ihmisenikava #valvojaiset #sunrakkautestahden #rauha #visittampere #nuorisoseurat

Tapahtuman tuottaa Suomen Nuorisoseurat ja Tampereen kaupunki. 
Käytännön järjestelyistä Tampereella vastaa Pispalan Sottiisin tapahtumatoimisto.
Kuvassa Hanna Poikela ja Eetu Laitinen, kuva Jukka Heinämäki.

Tanssimaniassa pohditaan ja tanssitaan!

Tanssimanian Tanhujalostamo -seminaarissa etsitään vastauksia! 
Pe 27.9. klo 14-17 Kulttuuritalo Laikku, Keskustori 4, Tampere. 
Tilaisuuteen on 
VAPAA PÄÄSY.

Miten musiikki ja tanssit kietoutuvat paritansseissa yhteen?
Miten sukupuolisuus ilmenee paritansseissa? Millaisia erityispiirteitä kolmijakoiset rytmit tuovat kansanomaisiin paritansseihin?

Oulun ammattikorkeakoulun opettajat Petri Kauppinen ja Petri Hoppu johdattavat kansanomaisten paritanssien ajankohtaiseen ytimeen. Tanhujalostamo -seminaarissa kysytään, keskustellaan ja etsitään vastauksia. 

Tanssidemonstraatioissa nähdään paritanssin viennin ja seuraamisen vuoropuhelun toteutumista, tanssisuuntaan liikkumisen ”imun” merkitystä, tyylillisiä erityispiirteitä sekä improvisoinnin ja muuntelun mahdollisuuksia. Demonstraatioiden toteuttajina ovat Oamkin tanssinopettajaopiskelijat. 

Tapahtuman tuottaa Suomen Nuorisoseurat ja Tampereen kaupunki.
Käytännön järjestelyistä Tampereella vastaa Pispalan Sottiisin tapahtumatoimisto.

Tanssimania Tampereella 26.-29.9.2019
www.tanssimania.fi

Kuva Milla Korja.


TANSSIMANIASSA 12 erilaista työpajaa!

Uudistuvan kansantanssin ja -musiikin tapahtuma Tanssimania valloittaa 14. kerran Tampereen yli 500 tanssijan ja soittajan voimin 26.-29.9.2019. Viikonlopun aikana voi nauttia hienoista esityksistä, kouluttautua tanssin ja musiikin eri osa-alueilla sekä tanssia kansanomaisia paritansseja iltaklubeilla. Konsertit levittäytyvät Pakkahuoneelta Hällä-näyttämölle ja Kulttuuritalo Laikulta G Livelab Tampereen tiloihin.

ILMOITTAUDU TANSSIMANIAN TYÖPAJOIHIN VIIMEISTÄÄN 9.9.
Josko mielit myös RUOKAA ja MAJOITUSTA VARAA 2.9. mennessä, eli TÄNÄÄN :
tanssimania.fi/koulutukset-2019/maniapajat/
PAJOJEN TEEMAT tanssijan kehonhuollosta kansanomaisiin paritansseihin ja argentiinalaisesta kansantanssista liikkeen ja äänen käytön vuorovaikutukseen.

Muista myös RYHMÄSPARRAUKSET ykköskouluttajien ohjauksessa!
Lue lisää: tanssimania.fi/koulutukset2019/maniapajat/ryhmasparraus/
TANSSIMANIA TAMPEREELLA 26.-29.9.2019 www.tanssimania.fi

Sun rakkautes tähden!

Uudistuvan kansantanssin ja kansanmusiikin tapahtumassa, Tanssimaniassa heräävät eroon Maijan ja Arvin sotavuosien kirjeet eloon tanssillisessa teatteriteoksessa "Sun rakkautes tähden", joka nähdään Tampereella Hällä-näyttämöllä 28.9. Pohjoispohjalainen sielunmaisema ja arki avautuvat aikalaisten äänellä. Kohtaamiset ovat harvassa ja jatkuva odottaminen polttelee toisiaan kohti pyrkiviä ihmisiä. Teoksessa kytee tulevaisuuden toivo ja rakkaus. Tanssiva ensemble ja sielukas musiikki piirtävät Maijan ja Arvin ympärille ajankuvan epävarmasta maailmasta 1943-1945. 

Dramatisointi Anna Myllylä, koreografia Hanna Poikela, ohjaus Anna Myllä, Mika Kiviniemi, Hanna Poikela, sävellys ja sovitus Erja Mesimäki ja Olli Seikkula.

Tanssimania Tampereella 26.-29.9.2019.
www.tanssimania.fi

Juhla-Sottiisin paritanssilähettiläät julki

Pispalan Sottiisi haki keväällä kansanomaisten paritanssien ”aluekoutseja” vetämään paritanssien lyhytkursseja kautta maan. Matalan kynnyksen koulutusten innoittamina mahdollisimman moni tanssija saa kipinän osallistua Pispalan Sottiisin 50-vuotisjuhliin Tampereella ensi vuoden kesäkuussa.

Pispalan Sottiisin paritanssilähettiläät on nyt valittu. He sijoittuvat maantieteellisesti kattavalle toiminta-alueelle. Nämä kahdeksan paritanssilähettilästä jakavat kansanomaisten paritanssien ilosanomaa tulevan vuoden aikana:

Riina Hosio, Paula Kettu, Eetu Laitinen, Maiju Laurila, Hanna Poikela, Siiri Suoniemi, Lotta Terävä ja Jutta Wrangén.

Tervetuloa paritanssipajoihimme näiden ammattilaisten johdolla! Kurssien aikataulut tarkentuvat myöhemmin.

Paritanssilähettiläiden rekrytointi liittyy Koko Suomi osaa sottiisia -hankkeeseen, jota on tuettu Museoviraston avustuksella aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen mukaisiin yhteistyö- ja kehittämishankkeisiin.

HERSYVÄ ENKEL FOLKKIKSELLA 11.-12.1.2019

Tämä pelimannityttöbändi nostaa hittikappaleita vuosisadan takaa nykykansan kuultavaksi. Kahden 2-rivisen haitarin, alttoviulun, kanteleen ja neljän lauluäänen muodostama herkkä ja hersyvä kvartetti ottaa vanhat perinnekappaleet syleilyynsä ja suodattaa ne tähän päivään oman ENKEL-puristimensa läpi. ENKELin monitasoisten konserttien visuaaliset elementit ja huumori uppoavat myös ensikertalaiseen kansanmusiikin kuulijaan.

Kesällä 2018 ENKEL julkaisi toisen pitkäsoittonsa We Are ENKEL, joka sai positiivisen vastaanoton niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Yhtye on esiintynyt laajasti Suomessa, Virossa ja Pohjoismaissa, ja edusti kotimaataan EBU Euroradio-festivaaleilla, jotka järjestettiin Viljandi Pärimusmuusika Festivalien yhteydessä 2016. ENKELin esikoislevy Pappilan hääyö valittiin Vuoden Kansanmusiikkilevyksi 2016.

ENKEL
Leija Lautamaja - 2,5-rivinen haitari, laulu
Miia Palomäki - 2,5-rivinen haitari, laulu
Maija Pokela - kantele, laulu
Iida Savolainen - alttoviulu, laulu

"Olin jo unohtanut tuon aarteen [suomalaisen kansanmusiikin] olemassaolon, kun ENKEL-yhtye räväytti sen kaikessa riemussaan eteeni. Olin ällikällä lyöty ja hurmaantunut ja unohdin jopa snapsini, joka lämpeni vetiseksi litkuksi."
– Kari Väänänen, Apu 18.9.2017

“The musicianship from all four members of Enkel is exceptional. Any one of them is capable of virtuoso solos, and their polished arrangements are jaw-dropping at times: rich harmonies, choral singing, carefully choreographed stops and starts, as well as slipping in extra phrases or snippets of Spice Girls songs. You could almost believe that these four have special powers. They certainly deserve their image as superheroes of Finnish folk. We Are Enkel is a real treat, not to be missed!”
​– Alex Monaghan, FolkWorld 7/2018

"Seksiä, neroutta."
– Yleisöpalaute, heinäkuu 2018


http://www.enkelband.com

Youtube:
https://www.facebook.com/aamutv/videos/1048599711828136/

https://www.youtube.com/watch?v=VBCogPNHLzE
https://www.youtube.com/watch?v=yhqPkP0S3Kw

Spotify:

https://open.spotify.com/album/7gOjDHJ9mOEwbDfBUANk4b?si=7hUb_Gy2Rxi6M7XcsnZnPw

FOLKKIKSELLE LÖYTYY VIELÄ PAIKKOJA!
Varaa nyt www.ikaalistenmatkatoimisto.fi/matkat/folklandia/
Kuva Jimmy Träskelin.
#folklandia2019 #kansanmusiikki #etnogaala



Sväng svengaa Folkkiksella!

Folklandialle on saatu esiintymään Sväng!

Yhtye nimettiin vast´ikään Etnogaala-ehdokkaaksi kahdessa kategoriassa: Vuoden artistiksi ja Vuoden kansainvälistyjäksi.

Ehdokkuudet eivät ole yllätys, sillä Sväng on asettanut aivan uudet standardit huuliharppumusiikille.
Svängissä yhdistyy saumattomasti taiteellisesti kunnianhimoinen musiikki ja äkkiväärä perikaurismäkeläinen huumori.

Sväng on soittanut 15 vuoden aikana lähes 500 konserttia 25 maassa ja julkaissut kahdeksan albumia, viimeksi 2018 “Sväng Plays Tango”. Svängissä soittavat: Pasi Leino, Eero Grundström, Eero Turkka ja  Jouko Kyhälä.
Kuva Jimmy Träskelin.

FOLKKIKSELLE LÖYTYY VIELÄ PAIKKOJA! Folklandia-risteily M/S Silja Europalla11.–12.1.2019!
Varaa nyt www.ikaalistenmatkatoimisto.fi/matkat/folklandia/

#folklandia2019 #kansanmusiikki #etnogaala

Tanssimania koukutti kävijänsä!

Kuva by Johanna Hoppu

Joka toinen vuosi järjestettävä uuden kansantanssin ja kansanmusiikin Tanssimania valloitti Tampereen jo 13. kerran. Tapahtuma tarjosi kovaa koulutusta, komeita konsertteja ja Maniatansseja huippubändien kera.

Tapahtuma päättyi ”Ajassa on Maniaa”-konserttiin, jossa lavalle pelmahtavat Polokkarit ”Tanhuan kanssasi” teoksella, Kimurantti ”Lauritsala” esityksellään ja ruotsalainen tanssija Magnus Samuelsson sooloteoksellaan. Puoliajan jälkeen estradille nousi kansantanssiryhmä Kirjavien karaokebaariin sijoittuva tanssiteatteriteos ”Karelian Rhapsody”. Matti Paloniemen koreografioimassa teoksessa soi melankolisesta riehakkaaseen vaihtuva suomalainen iskelmä. Teoksen musiikista vastasi Jarno Tastula ja ohjauksesta Merja Skyttä.

Konsertin yhteydessä jaettiin myös Suomen Nuorisoseurojen ensimmäistä kertaa myöntämä kulttuurisen nuorisotyön tunnustus, 2000 euroa, jyväskyläläiselle Kulissi-teatteriryhmälle. Kaiken kaikkiaan viikonlopun aikana Tanssimaniassa tarjottiin yli tuhat minuuttia ohjelmaa ja 160 tuntia koulutusta erilaisissa työpajoissa. Festivaali pääsi 3000 katsojan yleisötavoitteeseensa .

Konsertti sananvapaudelle

Sunnuntaina 1.10. Tampere-talon kanssa yhdessä tuotettiin myös  ”Meidän ääni” -konsertti, joka oli osa Tampereen 238. vuosipäivän viettoa ja Pirkanmaan festivaalien Sananvapaus hanketta. Konsertin esiintyjinä olivat DÄÄNS-kansantanssileirin ja  Näppäri-kansanmusiikkikurssin 230 lasta ja nuorta, ja sitä isännöi trio Orffit, joiden musiikissa soi lasten ja nuorten sananvapaus. Tanssimanian vastaava järjestäjä on Suomen Nuorisoseurat yhdessä Tampereen kaupungin kanssa. Käytännön järjestelyistä vastasi Nuorisoseurojen tapahtumatoimisto Pispalan Sottiisi.

TANSSIMANIA PÄHKINÄNKUORESSA

  • Järjestettiin nyt 13. kerran(ensimmäisen kerran vuonna 1993)
  • 17 tuntia ohjelmaa (1000 minuuttia)
  • 5 esiintymispaikkaa
  • 20 esiintyjäryhmää.
  • 450 esiintyjää
  • 20 kouluttajaa Maniatyöpajoissa
  • 32 koulutusryhmää Maniatyöpajoissa
  • 160 tuntia koulutusta Maniatyöpajoissa (9600 minuuttia)
  • 350 osallistujaa Maniantyöpajoissa
  • 75 osallistujaa Tanhujalostamo -seminaarissa
  • 160 osallistujaa (12-17 v.) DÄÄNS-kansantanssileirillä
  • 70 osallistujaa (9-11v.) Näppärit-kansanmusiikkileirillä
  • 100 työntekijää ja talkoolaista
  • 3 000 kävijää, kävijämääräennuste
  • Vastaava järjestäjä Suomen Nuorisoseurat / Pispalan Sottiisi
  • Yhteistyökumppaneina Tampereen kaupunki ja Tampere-talo

Kuva Johanna Hoppu, ”Miesten vuoro”

Tanssimania saa sykkeen nousemaan!

Tanssimania pärähtää käyntiin TÄNÄÄN! Älä jää seinäruusuksi, tule Tampereelle!
13. Tanssimania valloittaa viikonloppuna Tampereen! Maniasta löytyy svengiä ja klangia. Uuden kansantanssin ja kansanmusiikin tapahtuma tarjoaa kovaa koulutusta, komeita konsertteja, Tanhujalostamo-seminaarin ja mainiot Mania-tanssit huippubändien kera.  Tanssimanian konserttipaikkana on Tampere-talo. Ohjelmaa löytyy kaikenikäisille: Ma´ilmanlopun maanitus, Suistamon Sähkö, Suomi Hall of Fame, Karelian Rhapsody, ruotsalainen tanssivirtuoosi Magnus Samuelsson sekä suuri joukko kotimaisen kansantanssin huippuesiintyjiä.
Tanssimania 29.9.-1.10.2017

Ma´ilmanlopun maanitus kaataa kansan ketoon

Anne-Mari Kivimäen ”Ma´ilmanlopun maanitus” kaataa ketoon, sillä siinä soi suistamolainen rumpsutus, hypnoottinen elektrojouhikko ja petroskoilainen nykyrock. Mukana: Tanssiteatteri Minimi, Tanssiteatteri Tsuumi, Suistamon Sähkö, Pekko Käppi, Ville Rauhala, Eero Grundström, Risto Ylihärsilä, Timo Saari, Reetta-Kaisa Iles. Ohjaus Marjo Kuusela. Pääkonsertti la 30.9. klo 19.30, Tampere-talo, Pieni Sali. Yhteistyössä Tampere-talon kanssa. Samalla lipulla myös Maniatansseihin! NYT vielä on lippuja jäljellä!
tanssimania.fi/liput/konserttiliput/

Konsertteja koko perheelle

Meillä kävi Duuri, sillä Tanssimanian ”Meidän ääni” konserttia isännöi riemukas trio Orffit, joiden musiikissa soi lasten ja nuorten sananvapaus. Konsertissa nähdään ja kuullaan pari sataa nuorta soittajaa ja tanssijaa, jotka koostuvat nuorten tanssileiri DÄÄNSin osallistujista ja Näppäri-kurssin Pirkanmaan Musiikkiopiston opiskelijoista.
Tampere-talon kanssa yhdessä tuotettu konsertti on osa Tampereen 238. vuosipäivän viettoa. Meidän ääni, su 1.10. klo 13.00, Tampere-talo, Sorsapuistosali. Vapaa pääsy. Yhteistyössä Tampere-talon ja Tampereen kaupungin kanssa. Katso koko Tanssimanian ohjelma:tanssimania.nuorisoseurat.fi/ohjelma/

Moniäänisyys ja sananvapaus tanssissa?

Tanssimanian Tanhujalostamo seminaarissa keskustellaan sananvapaudesta, tanssin moniäänisyydestä ja muodon etsimisestä. Seminaarin moderaattorina on Tanssintutkimuksen dosentti Petri Hoppu. Tanhujalostamo pe 29.9. klo 15.00 Monitoimitalo 13. Vapaa pääsy. tanssimania.nuorisoseurat.fi/koulutukset/tanhujalostamo/

Katso koko ohjelma:  tanssimania.fi/ohjelma/

Liput: tanssimania.fi/liput/konserttiliput/

SUOMI HALL OF FAME

Tanssimania festivaali tarjoaa 29.9.–1.10. yhden viikonlopun aikana huikeita konsertteja, koulutusta ja tanssia eri muodoissaan. Perjantai-illan konsertissa säväyttää Tanssiteatteri Hämy Petri Kauppisen käsikirjoittamalla ja ohjaamalla ”Suomi Hall of Fame” -teoksella.

Oululainen Hämy jatkaa tyylilleen uskollisena kansanperinteen ennakkoluulotonta sisäänajoa ajan ilmiöihin ja tutkii sankaruuden olemusta. ”Suomi Hall of Fame” on mytologinen keitos, jossa Kalevalan muinaisten sankarien rippeet sekoittuvat nykypäivän tähtitehtailun uunituoreisiin tapauksiin. Tämä tanssin ja musiikin energiapatukka sopii hyvin myös nuorille.

Musiikki on Marja-Liisa Aron, Erja Mesimäen ja Tapio Miettisen käsialaa. Teoksessa esiintyvät Elssa Antikainen, Riina Hosio, Jyrki Kontkanen, Mitja Pilke, Hanna Poikela.

”Suomi Hall of Fame” on saanut ensi-iltansa JoJo – Oulun Tanssin Keskuksessa 10.11.2016.
Teoksen valmistumista ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskuksen tanssitaiteen toimikunta, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta.
Perjantai 29.9.2017, klo 21.00–21.45, ”Suomi Hall of Fame”, Maestro, Tampere-talo

http://tanssimania.nuorisoseurat.fi/ohjelma/perjantai/tanssiteatteri-hamy/

Kuva Jussi Liikala.