Tanssimanian juonipaljastus vol. 1:
Vast´ikään Vuoden tanssiteko 2018 palkinnon saanut ”Rauha” nähdään Tanssimanian ”Rauhaa ja Raitoja” -konsertissa 28.9.2019.
Tositapahtumiin perustuvassa kokoillan tanssiteoksessa ”Rauha – lottatytön tarina palavasta maasta” kansantanssi ja elävä musiikki kuljettavat katsojan keskelle Lapin sodan riipaisevia kohtaloita. Tarinan keskiössä on Kemissä 40-luvulla perheensä kanssa elävä pieni Rauha, jonka silmin nähdään sotaa edeltäneet ja sitä seuranneet tapahtumat.
Työryhmä koostuu nuorista, 19–33-vuotiaista kulttuurialan ammattilaisista, joilla on kova palo rakentaa siltoja yli taide- ja kuntarajojen. Koreografi/ohjaaja/dramaturgi Siina Ounaslehto, säveltäjä/sovittaja/sanoittaja Mikko Ylönen, käsikirjoittaja/tuottaja Essi Pulju sekä 11 tanssijaa Kipuna Kollektiivista ja viisi muusikkoa.
Tampereella järjestettävä uuden kansantanssin ja kansanmusiikin tapahtuma Tanssimania tarjoaa tuhdin paketin kovaa koulutusta, komeita konsertteja, tuoreita tanssiteoksia, kohtaamisia ja elämyksiä.
Ensi vuoden teema, kansanomaiset paritanssit näkyy myös Tanssimanian ohjelmassa ja työpajatarjonnassa. Konsertit levittäytyvät Pakkahuoneelta Hällä-näyttämölle ja Kulttuuritalo Laikulta G Livelab Tampereen tiloihin. Konserttien ja työpajojen lisäksi viikonloppuun kuuluu myös Tanhujalostamo-seminaari.
14. Tanssimanian 26.-29.9.2019 tuottavat Suomen Nuorisoseurat ja Tampereen kaupunki. Tapahtuman käytännön järjestelyistä Tampereella vastaa Pispalan Sottiisin tapahtumatoimisto.
Kuva Ari-Matti Huotari, tanssiteos "Rauha"
#tanssimania #kansantanssi #kansanmusiikki #vuodentanssiteko2018