Tanssimaniassa roihu saa polskan jalan alle ja haitarin palkeet hengittämään
Kansantanssin ja kansanmusiikin ystävien suosikkitapahtuma Tanssimania soi livenä Tampereella Tullikamarin Pakkahuoneella 24.-25.9. Tapahtuma toteutetaan osittain myös suoratoistona verkon välityksellä. Lauantaina Tanssimaniassa ensi-iltansa saa Verensulkusanoja-teos, joka kertoo häpeästä, kateudesta ja sanojen voimasta. Sen koreografi Riina Hosio on inspiroitunut suomalaisesta loitsuperinteestä sekä karjalaisten perinnetanssien liikekielestä. Tanssijoina ovat Motoran Pelmakat.
Avajaiskonserttina perjantaina Pakkahuoneella nähdään Tanssiteatteri Tsuumin, Tanssiteatteri Minimin ja Kuopion kaupunginteatterin suurteos Tanssikielto. Viime syksynä ensi-iltansa saanut Tanssikielto on esitys kieltämisen kulttuurista ja manifesti kansalaisten oikeudesta tanssia vapaasti missä, milloin ja miten haluavat.
Lauantain päätöskonserttina nähdään Ajassa on Maniaa! Konsertti on iloinen kimara ja katsaus kansantanssivuoteen 2022. Konsertissa esiintyvät rovaniemeläisen Siepakoiden edustusryhmä, joka kantaesittää teoksensa Roihu. Roihu palaa Siepakoissa ja se saa polskan jalan alle, haitarin palkeet hengittämään ja melodiat soimaan päässä. Oululainen Pähiät-ryhmä tuo konserttiin teoksensa TRAD! Pähiät matkustaa esityksessään tanhun juurille yhdessä kansanmusiikkitrion Hakosalo - Mesimäki - Seikkula kanssa.
Konsertin päättää hallitseva Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtye Kimurantti. Lappeenrantalaisen Rajan Nuorten Kimurantti esittää teoksen Toisilleen, joka kertoo erään tytön tarinan. Tanssiteos kertoo ihmisen tarpeesta tarttua kiinni, päästä syliin ja kaipuusta olla turvassa.
Konsertissa julkistetaan myös uusi Pispalan Sottiisin Vuoden kansantanssiyhtye 2022. Vuoden kansantanssiyhtye on nimetty vuodesta 1990 saakka aina parillisina vuosina Tanssimaniassa, ja se on yksi merkittävimmistä tunnustuspalkinnoista, jonka suomalainen kansantanssiryhmä voi saada.
Monelle tanssiryhmälle Tanssimania on ensimmäinen esiintyminen pitkän korona-pandemiasta johtuneen tauon jälkeen. “Mikään ei korvaa sitä tunnetta, kun musiikki alkaa soida, valo nousee ja esitys alkaa! Teos pääsee elämään ja nousee siivilleen. Se on elämys!” Kuvailee Kimurantti-ryhmän ohjaaja Merja Skyttä.
Osana festivaalipäivän ohjelmaa ovat myös erilaiset tanssitaidon kehittämiseen ja uuden oppimiseen erikoistuneet Maniapajat. Tällä kertaa verkkokoulutuksina tarjotaan mm. swing-tanssipajaa, jossa voi kartuttaa 1920-luvun muotitanssien charlestonin ja lindy hoppin perusteet. Muina koulutuksina on ostettavissa kehonhuoltoa sekä Polketista polkkaan -paja. Lauantaina järjestetään myös 12–17-vuotiaiden verkkotanssileiri DÄÄNS Stream.
Tapahtuman järjestää Suomen Nuorisoseurat yhdessä Tampereen kaupungin kanssa. Nuorisoseurat juhlistaa tänä vuonna 140-vuotista taivaltaan.